• Etusivu
  • Pitäjät
  • Kyläluettelo
  • Kirjallisuusluettelo
  • Linkit
Lähetä sivu
Tulosta sivu
Bookmark and Share
Viipuri
Viipuri kartallaViipurin asiakirjoin dokumentoitu historia alkaa jo kolmannesta ristiretkestä vuodelta 1293 Ruotsin marski Torgils Knuutinpojan tehtyä sotaretken Suomenveden pohjukkaan ja rakennettua Viipurin linnan. Se pystytettiin tuolloin Novgorodista riippuvuussuhteessa olleeseen Karjalaan, jonka omistuksesta syntynyttä sotaa käytiin kolmekymmentä vuotta, kunnes Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Karjala jaettiin Novgorodin ja Ruotsin kesken. Novgorod luovutti tällöin Ruotsille läntisen osan Karjalankannasta ja läntisen osan myöhempää Savoa.

Viipurin linna oli sitten Ruotsin puoleisen Karjalan hallintokeskuksena Pähkinäsaaren rauhan jälkeen aina vuoteen 1710 asti, venäläisten valloitettua tuolloin Viipurin.

Jo 1300-luvulla oli linnasaarelle syntynyt siviiliasutusta, joka alkoi siirtyä linnansalmen toisella puolella olevalle kallioiselle niemelle. Ensimmäisen kerran kaupunki mainitaan vuonna 1336, raati vuonna 1393 ja privilegiot vahvistettiin vuonna 1403. Kaukokauppa oli pääosaltaan Itämeren saksalaisista hansakaupungeista saapuneiden tulokkaiden käsissä. Vienti suuntautui pääsiallisimmin Tallinnaan. Linnanpäällikkö Eerik Akselinpoika Tott varusti 1470-luvulla kaupungin ympärysmuurein (ainoana suomalaisena kaupunkina). Yksi muurin torneista - Raatitorni - säilyi maaseurakunnan kellotornina meidän päiviimme asti.

Viipurin linnaAlkuvaiheessaan Viipurin linna käsitti mahtavan puolustustornin, Pyhän Olavin tornin, joka muodosti epäsäännöllisen suorakaiteen muotoisen kastellin länsiosan. Keskiajalla oli myös kaksi muuta rakennusvaihetta. 1300-luvun kuluessa rakennettiin esilinna päälinnan länsipuolelle ja viimeisen keskiajalle sijoittuneen rakennusvaiheen jälkeen 1400-luvulla, korostui linnan luonne etenkin hallinto- ja asuinlinnana.
1500-luvulla puolestaan uudet linnoitusperiaatteet johtivat täälläkin varustelutöihin. Pyhän Olavin torni sai nykyisen muotonsa vuosina 1561-64 ja varsinaisen linnan ulkopuolelle rakennettiin kivisiä vallituksia. Vuosina 1606-08 rakennettiin porttirakennus linnan päällikön asunnoksi. Käännekohdaksi Viipurin historiassa muodostui Suuri Pohjan sota. Vuonna 1710 venäläiset valloittivat ja liittivät kaupungin valtioonsa Uudenkaupungin rauhassa 1721. Venäläisten vallan aikana Viipurin linnaan tehtiin lukuisia muutoksia. Suomen itsenäisyyden ajan kaksi vuosikymmentä olivat Viipurille tärkeää varuskuntakautta ja linnassakin, joka oli Suomen armeijan käytössä toimi armeijan esikunta.
Vuoden 1640 tienoilla Viipuri oli Suomen suurin kauppakaupunki noin 3 500 asukkaineen, markkinapaikkanaan Lappeenranta, jonka kautta Saimaan vesistöalueen terva kuljetettiin Viipuriin. Jo tällöin Viipurin ulkosatamaksi muodostui Uuras. 1600-luvun loppupuolella Viipuri joutui kuitenkin kärsimään nykyisen Pietarin kohdalla sijainneen Nevanlinnan kilpailusta Ruotsin valtiovallanlan suosiessa tullipolitiikallaan jälkimmäistä.

Viipurin kansainvälistyminen alkoi jo varhain. Keskiajalla porvaristossa oli suomalaisten ja ruotsalaisten lisäksi yhä enemmän myös saksalaisia. Kaukokauppahan oli ollut tuolloin pääasiassa heidän käsissään. Sodan aikana 1700-luvulla saksalaisia kauppiaita tuli Nevanlinnasta vielä lisääkin. Saksalaiset suurkauppiaat harjoittivat mm. puutavaravientiä Länsi-Eurooppaan. Saksasta tuli Uudenkaupungin rauhan seurauksena myös maistraatin virkakieli, sillä Viipurin kuvernementti yhdistettiin tuolloin venäläisessä hallintojärjestelmässä Venäjään yhdistettyyn Baltiaan.

1700-luvulla kaupunkiin tuli myös venäläisiä, mutta heidän määränsä kasvoi hitaasti. Varuskunta oli tosin venäjänkielinen, mutta se näytteli suhteellisen vähäistä osaa kaupungin elämässä. Kruunun hallintomiehistä oli suuri osa sen sijaan Baltian saksalaisia. Varsinaisesti vasta 1740- ja 1750-luvuilla tuli varuskunnan yhteyteen venäläisiä sotilaskauppiaita, jotka ryhtyivät laajentamaan toimintaansa myös siviilikauppaan. Vuosikymmenien kuluessa venäläisten määrä lisääntyi ja jonkin verran solmittiin myös seka-avioliittoja.

Ruotsinkielisten valtakausi alkoi noin vuonna 1840 jatkuen vuosisadan loppuun. Jo vuonna 1812 ruotsista oli tosin tullut kaupungin virkakieli ja hallintoon oli saapunut Suomesta kieltä taitavia virkamiehiä, varsinkin vuonna 1839 perustettuun Viipurin hovioikeuteen. 1840-luvulla myös suomalaisen kauppiaskunnan ja opettajiston piirissä innostuttiin omasta kulttuurista ja vuonna 1845 perustettiin nykyisinkin toimiva Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura. Suomalaisuus sai jatkuvasti lisää jalansijaa ja esim. vuonna 1875 heitä oli väestöstä 55 %. Vuoden 1870 tilannetta kuvannut tilasto osoitti selvästi, kuinka säätyläisistä melkoinen osa oli tuolloin vielä ruotsin-, saksan- tai venäjänkielisiä. Monikulttuurisuudesta huolimatta eivät Viipurissa kuitenkaan kansalliset eivätkä uskonnolliset erot kuitenkaan tulleet kärjistetysti esille.

Suomen autonomian ajalla Viipurikin pääsi kehittymään "länsimaisten lakien turvassa". Toisaalta 1800-luvun alkupuolella kaupungin yleinen kehitys polki paikallaan: väkiluku ei kasvanut ja suuri osa Itä-Suomea kävi kauppaa Pietarissa Laatokan kautta Viipurin ohi. Vasta vuonna 1856 valmistunut Saimaan kanava muutti kaupungin taloudellisen merkityksen kanavan yhdistettyä koko laajan Saimaan vesistöalueen Viipuriin. Tosin Savon radan valmistuminen 1889 siirsi osan sikäläistä vienti- ja tuontikauppaa Kotkaan. Sen sijaan vuonna 1870 rautatie liitti Viipurin Pietariin sekä Helsinkiin ja 1894 valmistunut Karjalan rata Sortavalan kautta Joensuuhun.

Hallinnossa tapahtui suuri muutos vuoden 1875 lopulla kaupunginvaltuuston aloitettua toimintansa. Ensimmäisessä valtuustossa kauppiaita oli n. 40 % ja vaikka osuus myöhemmin vähän supistuikin, oli heidän panoksensa kaupungin kunnallispolitiikassa melkoinen. Erityisen merkittäväksi muodostui kuitenkin hovioikeuden virkamiesten osuus. Kielikysymys, joka ei Viipurissa ollut polttava, ja koi silti valtuuston kahteen puolueeseen. Äänimäärien riippuvuus verotuksesta suosi nimittäin ruotsalaisia. Ruotsi oli myös esim. valtuuston pöytäkirjakielenä vuoteen 1906 saakka. Näin ollen juuri pelko suomalaisuuden voimistumisesta oli tärkeänä syynä vastustettaessa maalaiskunnan puolelle syntyneiden esikaupunkien liittämistä kaupungin yhteyteen. Kielitaistelu Viipurin kunnalliselämässä päättyi itse asiassa vasta, kun vuoden 1917 kunnallislaki toi mukanaan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Toinen suuri hallintoon vaikuttanut muutos oli sitten kaupunginhallituksen toiminnan alkaminen vuonna 1929.

Viipurin laajeneminen ja rakentaminen pääsi vauhtiin sitten 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin 1860-luvulla kaupunkia ympäröineet vallit purettiin, uusi asemakaava valmistui 1861 ja uusia kaupunginosia asutettiin. Lisää alueita saatiin runsaasti myös em. kaupunkiliitosten yhteydessä. Ensimmäisen kerran maalaiskunta oli ottanut asian esiin jo 1860-70 -lukujen vaihteessa ja vielä 1900-luvun alussa asian johdosta tehtiin lukuisia uusia aloitteita. Tämän pitkällisen kysymyksen ratkaisi lopulta valtioneuvosto vuoden 1922 päätöksellään. Suuret alueliitokset tapahtuivat sen jälkeen kolmessa vaiheessa vuosien 1924-1933 välillä. Liitosten myötä kaupunki sai alueisiinsa myös mm. Monrepoon kartanon, jonka puisto oli tosin ollut jo 1800-luvulla kaupunkilaisille avoinna.

Seurakuntana Viipuri oli Suomen vanhimpia ja Itä-Suomen vanhin, sillä ensimmäinen syntyi todennäköisesti jo Torgils Knuutinpojan valloitusretken yhteydessä. Kirkko mainitaan varmasti ensimmäisen kerran 1403. Kahden tulipalon jälkeen kivikirkko valmistui 1494. Kaupungissa sijainnut Viipurin maaseurakunnan kirkko oli alkujaan dominikaaniveljestön vuonna 1481 rakentama luostarikirkko. Se uudistettiin ja korjattiin perusteellisesti 1828-33 tuolloin vallalla olleeseen empiretyyliin C. L. Engelin piirustusten mukaan. Tämä kaupunkiseurakunnan kanssa yhteinen kirkko jäi pelkästään maaseurakunnan kirkoksi 1800-luvun lopulla kaupunkiseurakunnan saatua vuonna 1893 valmiiksi uuden tiilikirkon, myöhemmän tuomiokirkon. Jo 1870-luvulta vireillä ollut kaupunki- ja maaseurakuntien ero toteutui vuonna 1906. Muita luterilaisia kirkkorakennuksia olivat Agricolan ja Mikaelin sekä Koiviston seurakunnan kirkko.

Kansainvälisessä ja väkirikkaassa Viipurissa oli em. luterilaisten yhteisöjen lisäksi myös Inkerin pakolaisseurakunta, ruotsalainen, saksalainen, kolme ortodoksista, roomalais-katolinen, vapaa- sekä juutalainen seurakunta, kolme pientä metodistiseurakuntaa ja lisäksi ortodoksinen kirkollinen yhdyskunta. Kaupungissa oli myös ortodoksinen piispanistuin vuodesta 1891 ja vastaava luterilainen sinne siirrettiin vuonna 1925.

Suuressa kaupungissa tarvittiin tietenkin myös paljon erilaisia kouluja. Tavallisten perusoppilaitosten, kansa- ja oppikoulujen (erikielisiä ja eri tavoin suuntautuneita), lisäksi Viipurissa oli mm. ammatti- ja kauppaoppilaitoksia, teollisuuskoulu, Suomen sahateollisuuskoulu ja Viipurin merenkulkukoulu, Viipurin Taiteenystäväin piirustuskoulu, taidekoulu sekä useita musiikkioppilaitoksia.

Viipurin teatterin esitysMuseot, teatterit ja kirjastot pitivät puolestaan huolen muusta kansansivistyksestä ja kulttuuritarjonnasta.

Viimeisimpiin sotiin mennessä Viipurista oli kehittynyt paitsi itäisen Suomen hallinnollinen niin myös merkittävä taloudellinen keskus koko valtakuntaakin ajatellen. Kaupungissa sijainnut Uuraan ulkosatama oli tuolloin Suomen kolmanneksi suurin ja tärkeä etenkin puutavaran vientisatamana. Teollisuuden ja kaupan alat olivat monilukuisesti ja monipuolisesti edustettuina kuten erilaiset pienkäsiteollisuudenkin yritykset.

LÄHTEET
Karjala 3: Karjalan yhteiskunta ja talous, Hämeenlinna : Karisto, 1982
Iso tietosanakirja 15, Helsinki : Otava, 1939